Blogisarja jatkuu aiheella Liikunta, terveys ja evoluutio

Blogisarjamme jatkuu ylilääkärimme Kai Savosen kolmiosaisella artikkelilla liikunnasta ja terveydestä evoluution näkökulmasta. Osa 2 julkaistaan tiistaina 23.4.

Liikunta, terveys ja evoluutio

Yleisimpien pitkäaikaissairauksien puhkeamiseen johtavat syyt ovat hyvin moninaiset, mutta vallitsevan käsityksen mukaan syyt johtuvat pitkälle nykyisestä elinympäristöstä ja -tavoista. Esimerkiksi vain hyvin pienellä osalla sepelvaltimotautipotilaista taudin puhkeamisen syyksi voidaan tunnistaa yksittäinen geenipoikkema, kuten perinnöllinen hyperkolesterolemia. Sen sijaan lähes poikkeuksetta sepelvaltimotaudin taustalla on yhdistelmä epäsuotuisista elintavoista aiheutuvia vaaratekijöitä kuten oireeton valtimoseinämien kovettuminen, vyötärölihavuus, kohonnut verenpaine, suurentunut veren sokeri-, insuliini- ja triglyseridipitoisuus, pienentynyt veren HDL-kolesterolipitoisuus. Metabolisessa oireyhtymässähän esiintyy yhtä aikaa häiriö veren sokeri- ja rasva-arvoissa sekä verenpaineessa.

Lisääntynyt aikuistyypin diabeteksen ja lihavuuden esiintyminen ei aiheudu myöskään edeltäneiden vuosikymmenten aikana syntyneistä uusista geenimutaatioista. Niinpä usein kuultu väite siitä, että perimä (geenit) olisi osaltaan syynä lisääntyneeseen aikuistyypin diabeteksen ja lihavuuden ilmaantuvuuteen, on kiinnostavuudestaan huolimatta yksiselitteisesti väärä. On totta, että olemassa oleva perimä yhdessä ympäristötekijöiden, käytännössä hyvin pitkälle elintapojen kanssa aiheuttaa yleisimpien pitkäaikaissairauksien puhkeamisen. Hyvin usein kuitenkin unohdetaan, että 100 % lisääntyneestä aikuistyypin diabeteksen ja lihavuuden esiintymisestä viimeisten n. 100 vuoden aikana johtuu nimenomaan (perimän kanssa yhdessä vaikuttavien) elintapojen muutoksista, koska 0 % ihmisen perimästä on muuttunut em. 100 vuoden aikana! Kyseisenä ajanjaksona ei siis ole syntynyt uusia geenimutaatioita, jotka selittäisivät lisääntyneen esiintyvyyden. Myöskään sydänperäisten kuolemien lisääntyminen (esim. 29-kertaisesti Yhdysvalloissa) edeltäneiden n. 100 vuoden aikana ei selity kyseisen ajanjakson aikana syntyneillä uusilla geenimutaatioilla.

Ihmisen perimä ei ole juurikaan muuttunut ensimmäisen nykyaikaista ihmistä läheisesti muistuttavan Homo sapiens sapiens -alalajiin kuuluvan ihmisen ilmaantumisen jälkeen n. 40 000 vuotta sitten. Vanhempiin, lisääntymisikänsä jo ohittaneisiin ihmisiin vaikuttavilla pitkäaikaissairauksilla ei ole ollut vaikutusta luonnonvalinnaksi kutsutussa evoluutioprosessissa, jossa perinnölliset hyödylliset ominaisuudet runsastuvat ja haitalliset harvinaistuvat populaatiossa eri sukupolvien aikana. Koska pitkäaikaissairaudet nykyisin kuitenkin muodostavat valtaosan kaikkien sairauksien ilmaantuvuudesta ja esiintyvyydestä länsimaissa, syy nykyisten pitkäaikaissairauksien lisääntyneeseen ilmaantuvuuteen ja esiintyvyyteen täytyy olla muuttuneissa elintavoissa.

Mikä elinympäristössä ja -tavoissa on muuttunut

Luonnollinen jatkokysymys onkin: mitkä muutokset elinympäristössä ja/tai -tavoissa ovat aiheuttaneet pitkäaikaissairauksien lisääntyneen esiintyvyyden edeltäneiden n. 100 vuoden aikana? Voidaanko tunnistaa jokin asia elinympäristössä tai jokin elintapa, joka on muuttunut erityisen oleellisesti edeltäneiden n. 100 vuoden aikana? Onko meillä tutkimusnäyttöä siitä, että palauttamalla tuo muuttunut elinympäristön tekijä tai elintapa 100 vuotta sitten vallinneeseen tilaan voitaisiin:

a)   ehkäistä monia pitkäaikaissairauksia ennen niiden puhkeamista (primääripreventio);

b)   hidastaa pitkäaikaissairauksien etenemistä niiden toteamisen jälkeen;

c)   lisätä ikääntyneiden toimintakykyä ja elinikää vähentäen samalla heidän sairastavuuttaan;

d)   parantaa mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia;

e)   vähentää terveydenhuollon kustannuksia miljoonilla euroilla ilman juurikaan lisääntyneitä vaihtoehtoiskustannuksia?

Jos tällainen elinympäristön tekijä tai elintapa tunnistettaisiin, kannattaisiko sen biologisten vaikutusmekanismien vielä nykyistäkin tarkempaan tutkimiseen ohjata tutkimusrahoitusta? Kannattaisiko tämän elinympäristön tekijän tai elintavan vaikutusta geeniekspressioon (so.    prosessi, jossa geenin ohjeen mukaan syntyy geenituote) tutkia nykyistäkin tarkemmin molekyylibiologisin tutkimusmenetelmin?

Vastaus edellä esitettyyn jatkokysymykseen on: kyllä; tällainen edeltäneiden n. 100 vuoden aikana oleellisesti muuttunut elinympäristön tekijä tai elintapa on tunnistettu. Se on elintapa nimeltä liikunta (fyysinen aktiivisuus).

Fyysisen aktiivisuuden vähentymisestä tai lähestulkoon tyystin puuttumisesta, eli liikkumattomuudesta (fyysinen inaktiivisuus), on valitettavasti tullut pysyvä osa nykyistä ympäristöämme ja yhteiskuntaamme. Sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta parasta olisi, mikäli liikkumattomuuteen puututtaisiin ennaltaehkäisevästi primääriprevention keinoin jo siinä vaiheessa ennen kuin se on ehtinyt johtaa pitkäaikaissairauksien puhkeamiseen tai niiden vaaratekijöiden ilmaantumiseen. Vaikka liikunnallinen (fyysisesti aktiivinen) elintapa ja normaalipainoisuus ovat tavoitteita, joiden saavuttamista suuri osa ihmisistä pitää yksiselitteisesti hyvänä ja tavoiteltavana asiana, nyky-yhteiskuntamme ja siihen liittyvät käyttäytymismallimme eivät monilta osin tue noiden tavoitteiden saavuttamista. Valitettavan moni liikunnan lisäämistä ja painon alentamista yrittävä ihminen ei saa riittävästi tarvitsemaansa luontevaa motivointia ympäristöstään em. tavoitteisiin pyrkiessään. Tällöin syntyy suuri houkutus turvautua erilaisiin ihmeruokavalioihin tai -liikuntaohjelmiin, joiden vaikuttavuudesta ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Kuten kaikessa vastuullisessa terveydenhuollossa, myös liikkumattomuuden vähentämisessä näyttöön perustuvat ennaltaehkäisevät toimet ovat ainoita todellisuudessa terveydentilaan vaikuttavia ja samalla kustannusvaikuttavia keinoja ongelman ratkaisussa.